Jarmo LinneJumalan kutsu rukoilla

Rukouksen voima -sivulle

Rukouksen voimaa -sivulle

Suomi rukoilee -sivulle


Kotisivulle

Oma lukunsa on Jumalan kehoituksilla, jolloin Hän pyytää esirukousta jonkun henkilön puolesta.

Kirjoitan tähän kertomuksen Jumalan kutsusta rukoilla toisen puolesta. Henkilökin on kaikille tuttu!


Tapahtumien kulku alkoi kuuluisasta homoillasta, jolloin Suomessa alkoi kirkosta eroamisten vyöry.

Tiivistelmä homoillasta ja sen jatkosta
:

A2 Teema: Homoilta ti 12.10.2010;
Mies- ja naispareille oikeus avioliittoon, adoptointiin ja kirkkohäihin?

Vilkas sanailu jatkui tiedotusvälineissä tämän tv-illan jälkeen….


Ennen aamutelevision alkua jouduin rukoilemaan Päivi Räsäsen puolesta.

Olin päättänyt illalla 17.10.2010, että aamulla en aio herätä katsomaan kun Päivi Räsänen on TV1:n aamutelevision tentissä kello 7.15.

Menin nukkumaan ja jätin kännykän pöydälle siten, etten laittanut sitä herättämään.
Ajattelin, että huomenna herään silloin kun herään itsestään. Ajattelin myös, ettei minun nyt tarvitse rasittaa itseäni tällä homokeskustelulla sen enempää. Menin normaalisti nukkumaan noin puoli yksitoista.


Jumalalla oli kuitenkin toinen suunnitelma.

Minut herätettiin ja sanottiin:
”Ala nyt rukoilemaan Päivin puolesta kun hänellä on se TV1:n aamutelevision haastattelu kello 7.15”
.


Tämä tuli niin selväksi minulle, ettei ollut vaihtoehtoja kuin nousta ylös.

Katsoin samalla kelloa, se oli tasan 5.00.


Aloin rukoilla istuvillani sängyn laidalla. Rukoilin tunnin ja sitten laitoin kännykän herättämään hieman ennen kello seitsemää.

Laskeuduin uudelleen nukkumaan ja kännykkä hoiti herätyksen vajaan tunnin kuluttua.
Olin ihan pirteänä television takana jo ennen seitsemää.
Ohjelma alkoi ja sain olla vielä tällöinkin rukouksessa Päivin haastattelun ajan.



Eduskuntavaalit alkoivat lähestyä - oltiin kevättalvessa 2011.

Kansanedustajien kampanjointi alkoi ja monet ehdokkaista liikkui ympäri maakuntia.

Päätimme vaimoni Sirpan kanssa lähteä Ylöjärvelle Elon liikekeskukseen 11.2.2011 kun siellä olivat useat KD:n ehdokkaat paikalla ja puolueen puheenjohtajakin oli tulossa.


Päivi Räsänen tuli ohjelman mukaisesti paikalle ja saimme tavata hänet henkilökohtaisesti.

Minulle kohtaaminen oli sikäli miellyttävä, kun sain kertoa Päiville tämän lokakuisen rukous-tapahtuman.


Sanoin Päiville: ”Sinä olet todella rakas Jumalalle, sillä Hän herätti minut rukoilemaan sinun puolestasi silloin homoillan jälkeen ennen TV1:n aamutelevision haastattelua”.

Sanoin myös, ettei minun edes pitänyt aamulla herätä katsomaan ohjelmaa, mutta Jumalan suunnitelma oli toinen ja kello viisi piti nousta ylös rukoilemaan.


Päivi sanoi, että hän oli silloin mielestään tiukassa tilanteessa keskustelujen aikana.

Lisäksi hän mainitsi, että sai joltakulta toiseltakin viestin, että hänet oli laitettu rukoilemaan tämän tv-esiintymistilanteen puolesta.



Jumala on kaikkivoipa ja meidän on vain oltava kuuliaisia Hänen kutsuilleen.

Tällä tapauksella on myös selkeästi opettava puolensa, koska en ollut ainoa, jonka Jumala laittoi rukoilemaan Päivin puolesta.
Yhdelle ihmiselle ei anneta minkäänlaista ylpeyden aihetta, koska kaikki kunnia kuuluu yksin Jumalalle!



Rukouksen voimaa-sivulla on lisää todistuksia!


sivun alkuun